Ruokavalio

Oikeanlainen ruokavalio on painonpudotuksen perusta. Ravinnon laatu ja määrä ovat tärkeitä tekijöitä. Jo pienet muutokset ruokavaliossa tekevät ihmeitä, joten omaan päivittäiseen syömiseensä kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota. Oikeanlainen ruokavalio on oiva apu painonhallintaan ja lisäksi se myös edistää kokonaisvaltaista kehon ja mielen hyvinvointia.

Kulutuksen mukainen ja säännöllinen syöminen

kuva: MorgueFile

kuva: MorgueFile

Ensimmäinen muistamisen arvoinen asia on, että kaloreita tulee kuluttaa enemmän kuin niitä syö. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei saisi enää syödä mitään. Suositeltava päivittäinen energiansaanti aikuisella ihmisellä on 1500-2000 kaloria vuorokaudessa.

Toinen tärkeä seikka on, että aterioita ei saisi jättää väliin. Kun syö säännöllisesti, nälän tunne ei synny niin helposti. Pienet annokset useamman kerran päivässä on paljon parempi tapa kuin suuret annokset pari kertaa päivässä. Kannattaa myös juoda riittävästi vettä aterioiden välissä, koska se hillitsee nälän tunnetta. Suositusten mukaan hyvä tahti syödä olisi noin 3-4 tunnin välein.

Vältettäviä ruoka-aineita

Oikeanlaisten ravintoaineiden suosiminen ruokavaliossa on tärkeää. Hiilihydraatteja voi esimerkiksi huoletta vähentää, mutta ei niitä kokonaan tarvitse pois jättää. Kokojyväruoat ovat tervellisiä hiilihydraateista huolimatta ja ne ovatkin hyvä osa monipuolista ruokavaliota. Niin kutsuttuja huonoja hiilihydraatteja ovat vaalea leipä, peruna ja valkoinen riisi.

Laihduttajalle tärkeintä on välttää lisättyä sokeria, eläinrasvaa ja liian rasvaisia maitotuotteita. Suola on esimerkiksi hyvin petollinen mauste, koska sitä löytyy lähes kaikkialta, vaikka sitä ei ajattelisikaan. Suolan määrän vähentämisellä onkin jo erittäin suuri merkitys.

Rasvaa pidetään yleisesti lihottavana, mitä se suurina määrinä onkin, mutta elimistö tarvitsee päivittäisen rasva-annoksensa. Sen vuoksi rasvaa ei kannata alkaa vältellä kokonaan, vaan vaihtaa se ainoastaan hyvälaatuisempaan. Määrää voi toki myös kontrolloida, mutta tyypillinen naisten päivittäinen rasvansaannin tarve on noin 60 grammaa.

Suositeltava ruokavalio ja perinteinen lautasmalli

Laihdutusruokavalion tulee sisältää vähärasvaisia tuotteita ja proteiinia. Vaarana kuitenkin on ruokavalion yksipuolistuminen, joka tapahtuu helposti, kun alkaa liikaa kiinnittää huomiota siihen, mitä ei saisi syödä. Suosittavia ruoka-aineita ovat esimerkiksi kala, kana, vähärasvainen liha, vähärasvaiset maitotuotteet ja hedelmät, vihannekset ja marjat.

Kasviksia tulisi suositusten mukaan syödä vähintään 500 g päivässä ja mielellään jopa enemmän. Kasvisrasvojen käyttöä suositellaan, koska ne ovat terveellisempiä kuin eläinrasvat ja sisältävät hyviä rasvoja.

Lautasmallin noudattamisesta voi olla apua painonpudottajalle, koska siitä näkee helposti kaikki erityyppiset ruoka-aineet ja niiden suhteen toisiinsa. Lautasmallia voi tietysti soveltaa mielensä mukaan, mutta monipuolisuus tulee muistaa säilyttää. Liian yksipuolinen ruokavalio johtaa siihen, että jotkin tärkeät ravintoaineet voivat jäädä saamatta ja olo voi olla helposti uupunut.